Meikkauspalvelut

Haluatko juhlapäivästäsi vielä erityisemmän? Jätä kaikki meikkaamisesta aiheutuvat stressitekijät taka-alalle ja tule meikkauspalveluumme.

Meikkaus suoritetaan toiveidesi mukaan höyhenenkevyestä näyttävään juhlameikkiin asti. Meikkipalvelujemme tekijät ovat alan huippuammattilaisen Ilkka Ruotsalaisen kouluttamia. Anna itsesi ammattilaisen käsiin ja nauti täysin siemauksin juhlapäivästäsi tai ota pieni breikki arjen keskellä.

Meikinopastukset kuuluvat myös palveluihimme, varaa aika henkilökohtaiseen opastukseen.


Meikki-illat by Ilkka Ruotsalainen

Meikkitaiteilija Ilkka Ruotsalaisen ohjaamat meikkausillat Hair Garagessa - kysy lisätietoja!

Kauneudenhoitotuotteet

Exuviance Professional

Exuviance on yksi markkinoiden parhaiten dokumentoiduista tuotemerkeistä, ja ainoana kosmetiikkamerkkinä saanut kansainvälisen F.D.A merkinnän.

Tuotemerkin takana on lääke- ja ihotautialan yritys Neostrata-Exuviance. Ihotautilääkärit ja plastiikkakirurgit ympäri maailman käyttävät näitä tuotteita.

Exuviance on jotain aivan uutta, joka perustuu uuteen molekyyliin, polyhydroksihappoon (PHA). Laaduun takeena on yli 40 vuoden tutkimus- ja kehitystyö. Kehittäjät ovat saaneet patentin yli 100 tuotteelle. Ainutlaatuisia tuloksia kohtuulliseen hintaan.

Lue lisätietoja maahantuojan sivuilta: www.exuviance.fi


OPI

OPI on erittäin suosittu amerikkalainen kynsituotteita valmistava yritys, joka on patentoinut tuotteitaan hyvällä menestyksellä. OPI on Amerikassa yksi johtavista kynsituotteiden merkeistä. OPI tuotteiden valmistus ja kynsilakkojen värisävyt on erittäin tarkkaan suunniteltu. Lakat ovat erittäin täyteläisiä, pitkäkestoisia - tarjoten kuluttajille pientä luksusta arkeen.

OPI tuotteita myydään yli 100 maassa ja tuotevalikoimaan kuuluu mm. kynsienhoito- ja viimeistelytuotteet, voiteet, manikyyri- ja pedikyyrituotteet sekä välineet käsien ja jalkojen hoitoon.

Lisätietoja valmistajan sivuilta: www.opi.com

Exuviance kasvonhoitotuotteet - Hair Garage • Tampere
OPI kynsilakat ja käsihoitotuotteet - Hair Garage • Tampere

Käsi- ja jalkahoidot

OPI NAIL BAR - MANIKYYRIT JA KYNSIENHOITOPALVELUT

OPI Nail Bar manikyyripalvelut ovat ylellisiä, ”nopeita” palveluita, oikeita hemmottelukeitaita nykypäivän kiireen keskellä. Saat upeat ja hoidetut kädet ja kynnet jopa 20 minuutissa!

OPI Nail Bar palveluihin kuuluu tunnettu OPI Minimanic käsihoito (20min), joka tehdään aina myös suositun OPI GelColor kestolakkauksen alle. OPI GelColor hellävarainen kestolakkaus (45min) kuivatetaan LED-valon avulla ja kestää 3-4 viikkoa upean kiiltävänä. OPI GelColor lakkaus poistetaan OPI Expert Touch lakanpoistoaineella kotona tai hoitolassa.

Manikyyrit ALK. 25€


OPI - JALKAHOITOPALVELUT

OPI jalkahoito on ylellinen, tehokas SPA hoito, mikä rauhoittaa, virkistää ja tekee jaloista täydellisen pehmeät ja huolitellut. Jalkahoidossa käsitellään tarvittaessa jalkojen ongelmakohtia, kuten esim. kynsiongelmat, kovettumat, känsät tai syylät. Halutessasi lakkaamme kynnet OPI kestolakalla.

Vuosien tuotekehittelyn jälkeen, OPI jalkahoitotuotteet löytyvät alan parhaista hoitoloista. OPI jalkahoitotuotteet vaikuttavat kolmivaikutteisella tavalla; rauhoittaen, pehmentäen ja uudistaen, samalla kun Alpha Hydroxy Acids-hapot poistavat hellävaraisesti kuivaa, kuollutta ihosolukkoa.

  • Kasviuutteet kuten esim. Green Tea, Orange Flower, Geranium ja Ruusu pehmentävät ja hoitavat ihoa.
  • OPI´n ainutlaatuinen Avocado Lipid Complex yhdessä rikkaiden aineosien kanssa pehmentävät sekä ennaltaehkäisevät ihon kuivumista.
  • Elintärkeät öljyt, jotka sisältävät Tea Tree uutetta, kosteuttavat ja uudistavat aromaterapeuttisella tavalla.
  • Vitamiinit kuten A, C ja E rentouttavat, hoitavat sekä palauttavat iholle sen luonnollisen kosteuden.

Jalkahoidot ALK. 40€

Käsihoito Tampereella - kauneuhoitola Hair Garagessa
Jalkahoito Tampereella - kauneuhoitola Hair Garagessa

Sokerointi

Sokerointi kuorii ja pehmentää ihoa. Se on hellävarainen vartalokuorinta, jolla saadaan myös häiritsevät ihokarvat poistettua. Käsittelyssä karvan kasvu hidastuu ja heikentyy eikä aiheuta ikävää karheaa sänkikasvua. Ihokarvat voidaan poistaa aina uudelleen kun uusi karva on noin millin pituinen. Sokerointi soveltuu sekä miehille että naisille ja koko vartalon alueelle:

  • Sääret/reidet/käsivarret
  • Kainalot
  • Bikinirajat
  • Selkä
  • Rinta
  • Kasvojen alue tai korvat
  • Brassi
  • Beach-alue: sääret, bikini ja kainalot

Tutustu sokerointiin osoitteessa sokerointitampere.fi - lue lisää!


Kasvojen alueen sokerointi

Se on ideaalinen käsittely poskien alueen lanulokarvoituksen poistoon.
Sokerilla voidaan poistaa myös huuli-, leuka- ja kulmakarvoja.

Hinta ALK. 18€


Selkä- ja rintakarvojen sokerointi

Sokerointi soveltuu hyvin myös miehille rinta- ja selkäkarvojen poistoon.

Hinta ALK. 55€


Brasilialainen karvanpoisto - Brassi

Huom! Valitettavasti tällä hetkellä emme voi ottaa uusia asiakkaita brasilialaiseen sokerointiin.

Brasilialainen karvanpoistomenetelmä, jolla ihon karvoitus poistetaan genitaalialueelta kokonaan. Brasilialainen karvanpoisto käsittää kaiken häpykummulta pakaravaon yläosaan saakka; häpykarvoituksen, häpyhuulet sekä pakaravaon. Brasilialaista sokerointia tehdään myös miehille. Ensimäistä kertaa tehtäessä karvan tulisi olla vähintään 5 mm pitkä.

Hinta 80€ | Uuusinnat 4 viikon välein 35€

Sokerointi karvojen poistoon sekä miehille että naisille - Hair Garage Kyttälänkadulla Tampereella
Sokerointi karvojen poistoon sekä miehille että naisille - Hair Garage Kyttälänkadulla Tampereella
Sokerointi - body sugaring - karvojen poistoon sekä miehille että naisille - Hair Garage Kyttälänkadulla Tampereella

Ripsipidennykset

Pidemmät, vahvemmat, runsaammat ripset! Vahvat ja kauniisti kaartuvat ripset näyttävät ja tuntuvat luonnollisilta. Ripsipidennykset saavat silmäsi näyttämään raikkailta ja tekevät katseestasi intensiivisemmän.

Näytät huolitellulta heti herätessäsi! JB LASHES -ammattilaisen avulla saat ripset, joista olet aina haaveillut.


Ripsipidennykset ALK. 125€ | Ripsihuollot ALK. 52€


Usein ripsipidennyksistä kysytyt kysymykset

Mitä ripsipidennyskuidut ovat?

JB Lashes -ripsikuidut ovat synteettisiä, pehmeitä ja muhkeita kuituja, jotka on käsitelty kiiltävän mustiksi. JB -tuotteista löytyy 2 eri kaarevuutta, 4 paksuutta, mustia ja värillisiä ripsikuituja. Laaja valikoima takaa sen, että saat juuri sellaiset ripset kuin haluat!

Ovatko ripsipidennykset turvallisia?

JB Lashes -ammattilaisen tekemänä ripsienpidennykset ovat täysin turvallisia. Pidennykset eivät estä piilolinssien käyttöä. Ripsikuidut tai liima eivät ole kosketuksissa ihoon.

Kuinka kauan ripsipidennykset kestävät?

Oman ripsen kasvusykli on yleensä noin 60-100 päivää. Koska ripsikuitu liimataan omaan ripseen, se putoaa aikanaan oman ripsen mukana pois. Tavallisesti huoltoväli on 3-4 viikkoa.

Miten hoidan ripsipidennyksiä?

Vältä öljypohjaisia kasvo- ja silmämeikinpuhdistusaineita sekä mekaanisia ripsentaivuttajia. Ripsien nyppiminen ja silmien hierominen saattaa irrottaa ripsikuituja. Käyttämällä erikseen saatavilla olevaa ripsikuitujen suojapinnoitetta, suojaat liimasaumaa ja parannat ripsikuitujen pysyvyyttä entisestään.

Voinko käyttää ripsiväriä?

JB Lashes -ripsipidennysten kanssa et tarvitse ripsiväriä! Mikäli kuitenkin haluat käyttää ripsiväriä esim. huollon lähestyessä tai juhlatilaisuuksissa, JB Lashes Volume Up -ripsiväri on kehitetty erityisesti ripsipidennyksiä varten, ja voit käyttää sitä korostamaan uusia ripsiäsi. Älä käytä vedenkestävää ripsiväriä!

Voiko ripsipidennykset laittaa värjättyihin tai permanentattuihin ripsiin?

Kyllä voi. Värjäystä tai permanenttia ei ole kuitenkaan suositeltavaa tehdä samalla kertaa kuin ripsipidennystä.

Kuinka kauan ripsipidennysten tekoon ja huoltoon varataan aikaa?

Ammattilaisen tekemänä ripsipidennysten laittaminen on kivutonta ja rentouttavaa. Pidennysten laittoon varataan aikaa noin 2 tuntia, jona aikana ripsiin kiinnitetään noin 80-100 ripsikuitua per silmä. Kuidut liimataan omiin ripsiin ja tarvittava ripsikuitujen määrä riippuu omien ripsien määrästä. Huollossa kuituja lisätään lähteneiden tilalle sekä uusiin kasvaneisiin ripsiin. Huolto kestää yleensä n 60-90 minuuttia.

Kuinka voin poistaa ripsipidennykset?

Älä poista ripsikuituja itse. Voit antaa ripsien lähteä itsekseen luonnonripsien mukana tai varata ajan kuitujen poistoon, jolloin ne poistetaan siihen tarkoitetulla aineella omia ripsiä vahingoittamatta.

Voinko käyttää samanaikaisesti piilolinssejä?

Kyllä, voit käyttää piilolinssejä aivan kuten normaalistikin. On kuitenkin suositeltavaa poistaa piilolinssit aina ripsien laiton ja huollon ajaksi.

Ripsipidennykset Tampereella tekee ammattitaidolla kauneuhoitola Hair Garage

Ripsipermanentti

Ripsipermanenttiin valitaan ripsien pituuden ja halutunlaisen kaarevuuden perusteella hellävaraiset klipsit tai silikonit, jotka asetetaan ripsien tyveen. Ensin klipseihin tai silikoneihin levitetään ripsien permanenttiaine, sitten kiinnitysgeeli. Vaikutusaika on 5-10 min./aine.

Ripsipermanetissa yläsuuntaan käännetyt ripset avaavat silmää ja kohottavat katsetta - jokapäiväistä ripsien kääntämistä ei tarvitse enää tehdä. Ripsivärin levitys on helpompaa eikä ripset tartu silmälaseihin.

Permanentti kestää 1-3 kk, jonka aikana uudet ripset kasvavat suorina jälleen takaisin. Seuraavaa permanenttia suositellaan vasta kun edellinen permanentti on poistunut. Upean tuloksen saa aikaan, kun permanentin jälkeen ripset kestovärjätään.


Ripsipermanentti ALK. 50€

Ripsipermanentti - kauneushoitola Hair Garagessa Tampereella

Laitehoidot

Kosmetologissa ultraäänihoidoista puhuttaessa tulee erottaa toisistaan varsinainen ultraäänihoito ja ns. puhdistava ultraäänihoito.

Puhdistavassa ultraäänessä hoito irrottaa hetkessä kuolleen sarveissolukon ja muuttaa ihon pinnan sametinpehmeäksi. Syväpuhdistusvaihe liuottaa ja pehmittää huokosissa olevan talin, rasvan ja muut epäpuhtaudet täysin kivuitta, jättämättä jälkeäkään ihon pinnalle.

Hoitavalla ultraäänellä on kudoksissa monenlaisia ihon ja koko kehon terveyttä edistäviä vaikutuksia, joita on kolmenlaisia: mekaanisia, fysikaaliskemiallisia ja lämpövaikutuksia. Mekaanisesti ultraääni vaikuttaa mikrohieronnan tavoin kudoksessa, se kiinteyttää ja elastisoi kudoksia ja pehmentää esimerkiksi arpikudosta.

Fysikaalis-kemiallisesti ultraääni vaikuttaa laajentamalla verisuonia ja lisäämällä verenkiertoa hoitoalueella, solukalvojen läpäisykyky paranee ja esimerkiksi hoitoaineita voidaan näin tehokkaasti imeyttää. Ultraääni vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja imuneste-kiertoa ja nopeuttaa kuona-aineiden poistumista hoitoalueelta. Hoidon aikana kudosten pH-arvo muuttuu emäksisempään suuntaan, ultraäänihoito vähentää tulehduksia ja lievittää kipuja sekä alentaa lihasjännitystä.

Lämpövaikutus ilmenee paikallisena lämpötilan kohoamisena hoitokohteen ympäristössä, samalla kollageenin ja elastiinin tuotanto lisääntyy ja verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuu.

Mikrohionta on pientä alumiinioksidijauheella tehtävää mekaanista ihon hiontaa, joka tehdään alipaineen ja alumiinioksijauheen avulla. Mikrohiontaa suositellaan erityisesti huonosti toimivalle, epäpuhtaalle, ikääntyvälle iholle sekä arpiin. Suositellaan tehtäväksi sarjahoitona. Mikrohiontaan sisältyy alkupuhdistus, mikrohionta, naamio ja hoitovoide.


Laitehoidot ALK. 65€

Laitehoito kasvohoidoissa - kauneushoitola Hair Garage • Tampere

Dermatude-kasvohoidot

Dermatude kasvohoidot Tampereella | HairGarage

Dermatude -kasvohoidot ainoastaan meiltä Tampereella!

Jokainen kasvohoito räätälöidään ihosi sen hetkisen tarpeen mukaan sinun toiveesi huomioon ottaen. Kasvohoitojen yhteydessä kuorimme ihon, sekä nopeutamme ihosolujen uusiutumisprosessia. Hellästi, mutta tehokkaasti.

Dermatude -metaterapiakasvohoidot

Tervetuloa tutustumaan ikääntymistä tehokkaasti hoitavaan Dermatude metaterapiakasvohoitoon!

Dermatude-hoidossa ihoon tehdään mikrokanavia. Kanavien tekeminen käynnistää ihon luonnollisen uudistumisprosessin, mikä stimuloi ihon kollageenin ja elastiinin tuotantoa.

Tuloksena iho uudistuu sisältä ulospäin. Hoidon aikana mikrokanaviin viedyt aktiiviaineet pääsevät vaikuttamaan ihon oikeissa kerroksissa tehostaen hoitoa.

Dermatude-kasvohoitojen tuloksia

Kuvat ennen ja jälkeen hoitojen